10.8.2022

HyXo Oy on monipuolinen tekniikanalan asiantuntijayritys, joka suunnittelee ja projektoi teknisiä ratkaisuja, maahantuo ja edustaa kansainvälisesti tunnettuja laadukkaita laitteita sekä kattavasti ylläpitää asennuskannan koko niiden elinkaaren ajan. HyXo on tunnettu toimija niin eri teollisuudenaloilla kuin kunnallisellakin puolella.

Kasvatamme huolto-organisaatiotamme vahvasti. Tunnistatko itsesi jostain näistä kuvauksista?
- Sinulla on tekninen pohjakoulutus, esimerkiksi sähkö-, elektroniikka-, kemiantekniikka-, ympäristö- ja/tai automaatioalalta, sekä jo työkokemusta alalta
- Sinulla on työkokemusta, joka tukee tehtävässä onnistumista (käyttöönotot, tuotetuki, projektit, huoltotyö) ja olet kiinnostunut kehittymään urallasi edelleen
- Sinä olet vastavalmistunut ja innokas kasvamaan alan ammattilaiseksi

 

Tule kehittymään kanssamme ja ole tulevaisuudessa teknisen palvelumme

HUOLTOASENTAJA / HUOLTOINSINÖÖRI /
TEKNINEN ASIANTUNTIJA

Meillä on tarjolla monipuolinen tehtäväkenttä, jossa on mahdollista vaikuttaa tulevaan työnkuvaasi oman osaamisesi pohjalta. Työtehtäviisi voi kuulua mm. laitteiden huoltoa, teknistä tukea, käyttöönottoja, käyttökoulutuksia, töiden aikatauluttamista, raportointia ja työnkuvan kehittämistä.

Toimit suoraan asiakasrajapinnassa koko huoltoprosessin osalta, ja vastaat huoltoprosessien toimivuudesta omalta osa-alueeltasi. Huolehdit itsenäisesti töiden aikatauluttamisesta ja raportoinnista järjestelmiimme.  Työskentelet tiiviissä yhteistyössä oman myynti- ja projektihenkilöstömme kanssa ja raportoit huoltopäällikölle. Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työpisteesi sijaintina voi olla Kerava, Lahti tai Tampere, mutta työpiste voi rakentua tarvittaessa myös muihin sijainteihin. Työssä vaaditaan matkustamista asiakkaan luona tapahtuviin työtehtäviin.

Miksi HyXo?
Hyxolaisena olet osa vahvaa yli viisikymmenvuotiasta perheyritystä, jonka toiminta perustuu ammattitaitoisen ja osaavan henkilökunnan kykyyn ymmärtää ja ratkaista asiakkaan haasteet ja tekniset vaatimukset. Toimintatavoissamme olemme sitoutuneet laatuun, luotettavuuteen sekä jatkuvaan kehittymiseen asiakaslähtöisten ratkaisujen ja palvelujen tuottajana. Hyvässä kasvuvireessä olevan yrityksen liikevaihto on n.23 M€ ja henkilökunnan määrä on 75.

Me HyXolla tarjoamme työyhteisön, jossa kaikkia työntekijöitä kunnioitetaan ja jossa työympäristö koetaan motivoivaksi ja turvalliseksi. Meillä olet osa motivoivaa ja tiivistä huoltotiimiä, jossa kollegan tukeen voi aina luottaa. Teknisessä palvelussa sinulla on ainutlaatuinen mahdollisuus olla mukana kehittämässä huoltotoimintaamme ja kasvattaa siitä Suomen arvostetuin huoltopalvelu. Peruskoulutuksen lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kouluttautua edelleen asiantuntijaksi, niin kotimaassa kuin kansainvälisten päämiestemme järjestämillä koulutuksilla. Inspiroivan työn ja kannustavan työympäristön lisäksi yrityksessämme on laadukkaat työvälineet ja uudistamme loputkin toimitilamme tulevien vuosien aikana.

Mitä toivomme sinun tuovan tiimiin?
Toivomme, että tuot mukanasi omat vahvuutesi, osaamisesi ja innon oppia uutta. Työskentelet mielelläsi huoltotiimin jäsenenä ja olet valmis auttamaan toista hyxolaista tarpeen tullen.

Hae nyt ja tule mukaan tiimiin rakentamaan meistä maan arvostetuin huoltotiimi.

Tutustu vielä tästä tuotevalikoimaamme ja meihin yrityksenä www.hyxo.fi

Hae tehtävää heti, viimeistään 1.9.2022 lähettämällä hakemuksesi palkkatoiveineen sähköpostilla osoitteeseen hakemus@hyxo.fi.
Lisätietoja tehtävästä antaa myyntipäällikkö Jarmo Räisänen p. 010 417 4588 tai käyttöönottoinsinööri Markus Karhula p. 010 417 4564

 

Lataa työpaikkailmoitus pdf-tiedostona