20.1.2020

HYXON HISTORIAN 1000:S UV-LAITE TOIMITETTIIN NIVOKSELLE MÄNTSÄLÄÄN

HyXo on toimittanut Suomeen Wedecon valmistamia UV-laitteita varmistamaan vesien laatua tuhansien järvien ja puhtaiden pohjavesiemme keskellä jo 20 vuoden ajan. Loppuvuodesta 2019 HyXo toimitti historiansa 1 000:nnen UV-laitteensa Nivos Vesi ja Lämpö Oy:lle Mäntsälään.

Pitkäaikaista yhteistyötä vedenkäsittelyn parissa

HyXon toimittamia ratkaisuja on Nivos Vedellä ollut käytössä jo useiden vuosien ajan. Erilaisia vedenkäsittelylaitteita, mittaus- ja analysointilaitteistoa sekä pumppuja löytyy niin juoma- kuin jäteveden käsittelyprosesseista.

- Yhteistyömme HyXon kanssa on jatkunut pitkään ja meillä on laaja kokemus HyXon ammattitaidosta vedenkäsittelyn osaajana, kertoo toimitusjohtaja Kimmo Rintamäki Nivos Vesi ja Lämpö Oy:stä.

- Hienoa, että 1000:s UV-laitteen toimitus osui asiakkaalle, jonka kanssa olemme saaneet rakentaa pitkäaikaista yhteistyötä, toteaa HyXo Oy:n toimitusjohtaja Harto Viiala.

- Meillä on yhteensä seitsemän UV-laitetta käytössämme ja olemme hankkineet ne kaikki HyXolta. Tästä syystä uuden laitteen hankinnan tullessa eteen, tiesimme mistä saamme meille parhaiten soveltuvan laitteen, Kimmo Rintamäki kertoo.

- Tunnemme HyXon UV-laitteet jo aiemman käyttökokemuksen perusteella. Omat ammattilaisemme osaavat hoitaa laitteiden huollon ja meiltä löytyy itseltämme myös varastosta aina varalamput. Näin käyttökatkoksia ei huollon vuoksi pääse syntymään, kertoo tuotantopäällikkö Päivi Nyyssönen Nivokselta.

- Mikäli asiakkaan oma osaaminen ei riitä UV-laitteen huollossa, HyXolta löytyy laitetoimittajan kouluttamia huoltohenkilöitä, jatkaa asiakkuuspäällikkö Anne Koskela HyXo Oy:stä.

- Mielestämme HyXon osaaminen sekä huollossa että teknisessä tuessa on vuosien saatossa pysynyt yhtä hyvänä ja heillä on resursseja kehittämiseen, Kimmo Rintamäki toteaa.

UV-laitteilla pidetään vedenlaatu aina hyvänä

Tuleva UV-laite on osa Nivoksen vesihuollon varautumisen kehittämistä, jossa vesitorniin menevä vesi käsitellään UV-laitteella sekä torniin pumppauksen yhteydessä että ennen syöttöä juomavesiverkostoon.

- Meidän jokaisella vedenottamolla on UV-laitteet talousveden käsittelyyn ja nyt tulevalla vesitornin UV-laitteella haluamme lisävarmuutta. UV-käsittelyn lisäksi jokaisella vedenottamolla on valmius klooraukseen, Päivi Nyyssönen kertoo.

- Juomavetemme on kokonaisuudessaan pohjavettä, joka on lähtökohtaisesti puhdasta, mutta UV:n avulla varmistamme vielä laadun ilman kemikaaleja. UV on siinä mielessä hyvä menetelmä, että se ei vaikuta veden koostumukseen vaan ainoastaan tuhoaa mahdollisen bakteerikasvuston vedestä ilman haju- ja makumuutoksia, Kimmo Rintamäki täydentää.

HyXon toimitusjohtaja Harto Viiala ja asiakkuuspäällikkö Anne Koskela vieraiIemassa Nivos Oy:llä ja juhlistamassa 1 000:nnen UV-laitteeen toimitusta Nivos Vesi ja Lämpö Oy:n toimitusjohtajan Kimmo Rintamäen ja tuotantopäällikkö Päivi Nyyssönen kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nivos Vesi ja Lämpö Oy

Monialaisessa Nivos-konsernissa nivoutuvat yhteen monipuolinen toiminta: energiaverkot, energia- ja lämmitysratkaisut, netti sekä vesihuolto. Nivoksen vesihuolto toimii Mäntsälän, Pukkilan ja Pornaisten alueella.