10.8.2022

HyXo Oy on monipuolinen tekniikanalan asiantuntijayritys, joka suunnittelee ja projektoi teknisiä ratkaisuja, maahantuo ja edustaa kansainvälisesti tunnettuja laadukkaita laitteita sekä kattavasti ylläpitää asennuskannan koko niiden elinkaaren ajan. Tavoitteenamme ei ole ainoastaan täyttää asiakkaidemme odotuksia, haluamme ylittää positiivisesti kerta toisensa jälkeen. HyXo on tunnettu toimija niin eri teollisuudenaloilla kuin kunnallisellakin puolella. www.hyxo.fi

 

Vie yrityksemme täysin uudelle kasvukäyrälle, tule meille

BUSINESS ANALYST

Meillä on tarjolla näköalapaikka olla toimitusjohtajan rinnalla rakentamassa menestyvästä yrityksestä alansa vahvin toimija. Olet rakentamassa yritykselle uutta toimintakulttuuria yhdessä toimitusjohtajan ja myyntijohdon kanssa. Tarvitsemme palvelukseemme osaajan, joka pystyy ottamaan onnistuneesti haltuunsa koko laajan tehtävänkuvan myynnin, hinnoittelun, projektoinnin, logistiikan ja hankintatoimien parissa. Tehtävässä vaaditaan useamman vuoden kokemusta ja referenssejä vastaavista tehtävistä. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä myynti-, huolto- ja projektihenkilöstömme kanssa ja raportoit toimitusjohtajalle. Tehtävä on kokoaikainen ja toistaiseksi voimassa oleva. Työ sijaitsee pääkonttorillamme Keravalla, mutta se voi tarvittaessa sijaita myös toisessa toimipaikassamme.

Miksi HyXo?
Hyxolaisena olet osa vahvaa yli viisikymmenvuotiasta perheyritystä, jonka toiminta perustuu ammattitaitoisen ja osaavan henkilökunnan kykyyn ymmärtää ja ratkaista asiakkaan haasteet ja tekniset vaatimukset. Toimintatavoissamme olemme sitoutuneet laatuun, luotettavuuteen sekä jatkuvaan kehittymiseen asiakaslähtöisten ratkaisujen ja palvelujen tuottajana. Hyvässä kasvuvireessä olevan yrityksen liikevaihto on n.23 M€ ja henkilökunnan määrä on 75.

Me HyXolla tarjoamme työyhteisön, jossa kaikkia työntekijöitä kunnioitetaan ja jossa työympäristö koetaan motivoivaksi ja turvalliseksi. Meillä olet osa motivoivaa ja tiivistä työyhteisöä, jossa kollegojen ja johdon tukeen voi aina luottaa. HyXossa sinulle on tarjolla ainutlaatuinen mahdollisuus olla rakentamassa ja toteuttamassa yrityksemme uutta strategiaa ja viedä se osaamisesi avulla täysin uudelle kasvuvaihteelle.

Mitä toivomme sinun tuovan yritykseemme?
Näkemystä ja kykyä myynninjohtamistyökalujen sekä -prosessien kehitykseen ja seurantaan. Kokemusta hinnastostrategian luomisesta ja jalkautuksesta teknisessä toimintaympäristössä. Kokemusta analytiikan hyödyntämisestä yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä. Kattavaa projektihallintakokemusta erilaisista kehityshankkeista järjestelmien ja toimintamallien kanssa. Vahvaan verkostoitumiseen ja yhteistyöhön uskovan, ulospäinsuuntautuneen organisointikykyisen henkilön, jolla on kykyä hallita laajoja, yhtäaikaisia kokonaisuuksia.

Hae nyt ja tule mukaan rakentamaan meistä maan arvostetuin toimija.
Tutustu vielä tästä tuotevalikoimaamme ja meihin yrityksenä www.hyxo.fi

Hae tehtävää heti, viimeistään 21.8.2022 mennessä lähettämällä hakemuksesi palkkatoiveesi kera sähköpostilla osoitteeseen hakemus@hyxo.fi.

Lisätietoja tehtävästä antaa toimitusjohtaja Kari Heinilä, p. 010 417 4513 parhaiten tavoitettavissa klo 16:00 jälkeen tai kari.heinila@hyxo.fi.

Lataa työpaikkailmoitus pdf-tiedostona