HyXo Oy – Vedenkäsittelyä vuodesta 1968
Me kaikki tarvitsemme puhdasta vettä. Vettä pitää puhdistaa, pumpata, annostella, suodattaa tai käsitellä muulla tavoin. HyXo Oy on dynaamisesti toimiva ja voimakkaassa kasvussa oleva vedenkäsittelyn asiantuntijayritys.
Kattilavedenkäsittelystä alkanut toiminta on vuosien varrella laajentunut määrätietoisen työmme tuloksena koko vedenkäsittelyn alueelle. Tarjoamme kattavan palvelun instrumentoinnin, annostuksen, pumppauksen ja suodatuksen osa-alueilla. Tuomme maahan ja valmistamme sekä yksittäisiä laitteita että laitekokonaisuuksia. Päämiehiä meillä on yli 20 maassa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.
Perusperiaatteemme on toimia siten, että sekä asiakas että me hyödymme toimittamastamme ratkaisusta: toimintamme on asiakaskeskeistä. Jatkuva uusien ja alaan sopivien laitteiden etsiminen asiakaskunnallemme pitää meidät ajan hermolla alati kovenevassa kilpailussa.
HyXo-yhtiöihin kuuluvat pumppaamotoimittaja Septek Oy ja suodatuksen asiantuntijayritys VodaPro Oy Keravalla. HyXo-yhtiöiden liikevaihto on 14 milj. euroa, ja henkilökunnan määrä on 59.




